Uninorsun jäljillä

Nukkumisen ja hyvän unen merkityksestä hyvinvoinnille puhutaan paljon. On hyvä että asiaan on herätty. 24/7-yhteiskunta ottaa veronsa, usein unistamme.

Taideterapeuttina unien sisällöt kiinnostavat erityisesti, niissä tulee pinnalle alitajuinen, usein poikkitaiteellinen ja luova näkökulma. Uskon että unimaailma aktivoituu, kun ihminen hakeutuu terapiaan ja alkaa tietoisemmin miettiä omia valintojaan ja elämäänsä. Öiset ”elokuvat”  tulevat ikään kuin avuksi asioiden prosessoinnissa. Unet ovat psykiatri Markku Siivolan mukaan rehellisintä osa-aluetta  ihmisenä olemisessa.  Olen harrastanut unien muistelemista, ja ajoittain myös kirjaamista aina silloin, kun olen niitä muistanut, ja siihen on ollut mahdollisuus.

Kadonneita maisemia

Lapsuuden unessa juoksen aamukasteisella vihreällä pellolla vaaleassa yöpaidassa paljain varpain haihtuvan usvan perässä, ja näen kuinka auringonvalo heijastuu ja välkehtii sateenkaarena sumun läpi. Juoksen ja juoksen, mutta en saavuta kimaltelevaa usvaa. Juuri kun olen tavoittamassa sen, se onkin siirtynyt jälleen hohtaen edessäpäin.

Tämä lapsena nähty uni on kulkenut mukanani elämän eri vaiheissa, nousten erityisesti mieleeni elämän muutos- ja valintatilanteissa. Kyseinen uni symboloi itselleni unien luonnetta ja unelmiamme tulevaisuudesta, ne kimaltelevat usein kauniina edessämme, varsinkin lapsuudessa. Onneksi ihmisen osaan kuuluvat myös unet ja unelmat. Ne siivittävät meitä eteenpäin, kohti huomista.

Ahtaita mekkoja

Unet ja taide ovat kulkeneet ihmiskunnan mukana kautta historian, ne ovat olleet myös itselleni tärkeitä osa-alueita läpi elämäni. Valmistuin ryhmätaideterapeutiksi viime vuoden lopulla ja eräs ammatillinen haavekuva omassa elämässäni todentui. Koulutuksen aikana näin toistuvasti unia liian ahtaista mekoista, joiden ymmärsin liittyvän sisäiseen ammatti-identiteettini muutokseen.

Ihmisen elämä on kokemista ja liikkumista erilaisilla muuttuvilla rajapinnoilla – elämän kiertokulussa. Uni on yksi toistuva rajakohta ihmisen elämässä, raja tietoisen ja tiedostamattoman  välillä. Taideterapiatyössä terapeutti on rinnallakulkija muutoksen rajapinnoilla, mitkä liittyvät käynnissä olevaan yksilö- tai ryhmäprosessiin. Elämässä on paljon valintoja ja rajoja, sekä ulkopuolellamme että meissä itsessämme. Unissamme käymme usein näitä valintoja ja muutoksia  läpi, aivan uudessa luovassa kuosissa. Joskus unessa voi nähdä myös ratkaisun, johonkin  pitkään vaivanneeseen ongelmaan tai tilanteeseen.

Unisurrealismia ja -kubismia

Vierailemme unien maailmassa toistuvasti ja näemme unia noin puolitoista tuntia joka yö. Joskus mieleemme jää koko päiväksi jokin tietty tunnelma tai muistijälki edellisen yön unesta. Useimmat meistä ovat kokeneet sen hetken, kun herää kesken jotain painajaismaista unta, eikä hetkeen tiedä onko se totta vai unta. Ja se helpotuksen tunne, kun tajuaa että sehän olikin vain unta. Tai sitten toisinpäin, toivoisi unen jatkuvan vielä heräämisen jälkeen. Joitakin unia voi muistaa koko elämänsä ajan.

Unet ovat kiehtoneet minua juuri niiden luovan yllättävyyden vuoksi. Hienoa on ollut joskus myös oivaltaa unieni sanomaa. Uskon että jokaisella on oma unisymboliikkansa, mikä liittyy unennäkijän henkilöhistoriaan sekä läheisiin vuorovaikutussuhteisiin. Unissa tulee usein esille lähipäivien voimakkaat tunnemuistijäljet uudessa muodossa. Parhaimmillaan ne voivat auttaa meitä  itsetuntemuksessa. Aika ja paikka eivät sido meitä unissamme. Unet ovat vapaita niistä arkielämän normeista ja rooleista, joilla yleensä itseämme suojaamme.

Uninorsun terveiset

Olen aina ollut jostain syystä erityisen ihastunut norsuihin, niiden suuri koko ja lempeän kömpelö sekä  viisas olemus ovat tehneet minuun vaikutuksen. Norsuteema kulki taideterapiakoulutuksen aikana mukanani monella tasolla. Koko koulutus näyttäytyi alkuvaiheessa norsun kokoisena, mihin liittyi vanha viisaus siitä, että norsun syöminen onnistuu  ainoastaan pieninä paloina.

Viime syksynä näin unen, missä oli suurikokoinen harmaa norsu ja ryhmä itselleni tuntemattomia ihmisiä norsun ympärillä. Ihastelimme yhdessä norsua. Yllättäen joku tarttui norsun häntään, ja alkoi pumpata sitä ylös ja alas. Norsun hännän alta alkoi tulla kultaista paksua köynnöstä, mille ei loppua näkynyt. Ryhmä hihkui innoissaan, hypimme ja  halailimme toisiamme. Kyllä minua nauratti herättyäni, ja kaikkia muitakin on aina naurattanut, kun olen uninorsun terveiset kertonut. Unet ovat joskus myös valtavan hauskoja ja usein ihanan yllättäviä. Sain uninorsulta paljon voimia koulutukseni loppuvaiheeseen.

Nähkäämme siis runsaasti unia, se on nykytutkimuksen valossa myös aivoille ja muistitoiminnoille hyväksi. Unien näkeminen lisää ja ylläpitää aivojen oppimiskykyä ja joustavuutta sekä  purkaa tarpeettomia yhteyksiä kuormittamasta mieltämme.

Post navigation